Holy Mess
Holy Mess
12
20151 t 48 min
Komedia

Simon ja Oscar, kaksi 27-vuotiasta, ovat olleet pariskunta kolmen vuoden ajan. Yhdessä läheisen ystävänsä Cissin kanssa he ovat ostaneet viehättävän vanhan remonttikohteen Tukholman Bromman kaupunginosasta. Cissi on viimeisillään raskaana, ja isä voi olla joko Oscar tai Simon. Yhdessä kolmikko on perustamassa perhettä lykättyään siitä kertomista omille perheilleen tähän asti.


Holy Mess

Simon ja Oscar, kaksi 27-vuotiasta, ovat olleet pariskunta kolmen vuoden ajan. Yhdessä läheisen ystävänsä Cissin kanssa he ovat ostaneet viehättävän vanhan remonttikohteen Tukholman Bromman kaupunginosasta. Talossa riittää korjattavaa, mutta yläkerran lastenhuone on jo valmis. Cissi on nimittäin viimeisillään raskaana – ja isä voi olla joko Oscar tai Simon. Yhdessä kolmikko on perustamassa perhettä lykättyään siitä kertomista omille perheilleen melkein vuoden ajan. Vihdoin he ovat saapuneet pisteeseen, josta ei ole paluuta, ja salaisuus täytyy paljastaa! Ja milloinpa olisi täydellisempi aika sille kuin jouluna, suvaitsevaisuuden ja Jeesuksen syntymän juhlana, jolloin kaikkien odotetaan osoittavan hyväntahtoisuutta ja rakkautta toisia kohtaan?

Kesto:1 t 48 min
Julkaisuvuosi:2015
Genre:Komedia
Sisältöluokitus:12
Ohjaaja:Helena Bergström
Pääosissa:Robert GustafssonMaria LundqvistAnastasious SoulisRakel WärmländerAnton LundqvistMichalis Koutsogiannakis

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

  • thumbnail - Änglagård
  • thumbnail - Nina Frisk
  • thumbnail - Den Bästa Sommaren
  • thumbnail - Monica Z
  • thumbnail - Masjävlar
  • thumbnail - Farsan
  • thumbnail - Joulu Manhattanilla
  • thumbnail - Perheen jalokivi